Konnajengi (1985) arvostelu – Vitsi vitsinä

crimewave_konnajengi
Konnajengi (1985)

Kirjoitin aiemmin tällä viikolla, että minun on ollut vaikea päättää, kuinka suhtautuisin ohjaaja Jari Haloseen. Sama ongelma vaivaa päätäni myös Sam Raimin suhteen. Pidän ohjaajan debyytistä eli The Evil Deadista (Yhdysvallat 1981) ja sen käsintehdystä perusfiiliksestä. Ei kikkailua eikä isoja rahoja, vaan tekijöiden rupisista selkänahoista ruosteisella moralla kuorittua, hikistä mössöä. Elokuvassa pikkupoikamainen innostus on saatu sekoitettua aidosti hyviin ideoihin ja tapoihin tehdä asioita uudella tavalla.

Herttaisen pikkupoikamaisen ja ärsyttävän nulikkamaisen erottaa kuitenkin toisistaan vain ohut, väreilevä viiva. Aavistelin Raimin toisen ohjaustyön Konnajengin (Crimewave, Yhdysvallat 1985) kohdalla pahaa. Ikävä kyllä ennakko-ounastelut osuivat tällä kertaa oikeaan. Olisin mielelläni ollut väärässä, sillä en mielelläni katso huonoja elokuvia – elämä on sen verran lyhyt, että katsoisin mieluummin vain hyviä. (En silti pahoita mieltäni huonoista elokuvista, sillä niistäkin oppii aina jotakin.)

Konnajengi kertoo Victorista (Reed Birney), jota odottaa pikainen kuolemantuomio. Hän kuitenkin väittää sitkeästi, ettei ole syyllinen rikoksiin, joista hänet on tuomittu. Alkaa pitkä takauma, jossa selitetään, mitä todellisuudessa tapahtui.

KONNAJENGI-jee
Nancy ja Victor tekevät Pulp Fictionit… melkein.

Elokuvassa keskitytään nostamaan esille elokuvallisia ja myös laajemmin kerronnallisia kliseitä, joille katsojan olisi tarkoitus nauraa. Aluksi idea toimii hyvin. Kaikki elokuvallisen ilmaisun aspektit on viritetty ääriasentoon. Hahmot ovat niin voimakkaasti stereotyyppisiä filminukkeja, ettei heille voi olla nauramatta. On ujo ja heiveröinen sankari Victor, hänen ihastuksensa kohde Nancy (Sheree J. Wilson), liero (Bruce Campbell), pääpahis (Paul L. Smith) ja hänen apurinsa (Brion James). Lisäksi on pari viatonta sijaiskärsijää, joiden nimiä tuskin kukaan muistaa elokuvan lopputtua.

KONNAJENGI-campbell
Hyvä syy katsoa elokuva kuin elokuva: Bruce Campbell lierona.

Tämä lössi sitten nahistelee keskenään kliseitä parodioivissa kohtauksissa, joissa myös musiikit ja ääniefektit on vedetty överiksi. Lavastus, valaistus, puvustus, casting  kaikki ampuu tarkoituksella yli. Samalla naureskellaan vetelälle keskiluokkaisuudelle ja möhömahojen epätoivoisille yrityksille suojautua kaduilla vellovaa kaaosta vastaan.

Vaikka Konnajengi onnistuu alussa ihan hauskasti parodioimaan tiettyjä elokuvagenrejä, hymy hyytyy viimeistään elokuvan puolivälin paikkeilla. Vitsi ei yksinkertaisesti kanna pidemmälle. Kokonaisuuteen tulee ylipitkän televisiosketsin makua, ja lopussa elokuvaa on jo helppo inhota  kova saavutus elokuvalta, jolla on mittaa vain reilu 80 minuuttia! Kohtaukset nakuttavat ennalta-arvattavia vitsejä ja tilanteita toisensa perään.

On erittäin vaikea arvioida, onko vika tuotannossa, ohjauksessa vai käsikirjoituksessa. Mieleni tekisi syyttää lähinnä ohjaaja-Raimia. Toisaalta en usko, että Konnajengin kehnoudesta voitaisiin syyttää vain yhtä tuotannon osatekijää näin suuri antikliimaksi ei yhden tahon mokailulla selity.

Oli miten oli, elokuvasta on vaikea tunnistaa Coenin veljesten kynänjälkeä. Mutta hei, kaikki tarvitsevat ammatillisen hiekkalaatikkonsa, ja se heille suotakoon: elokuva oli veljesten toinen kokoillan elokuva. Lisäksi minun on myönnettävä, että tunnen Coenien tuotannosta vain sitä myöhempää osastoa. Boksissa odottelee Blood Simple ja DVD-kaapissa Arizona Baby sekä Miller’s Crossing – vaarallista peliä, mitään näistä elokuvista en ole aiemmin nähnyt. Se tosiasia, että yhdessä Konnajengin kanssa nämä elokuvat muodostavat Coenien koko 80-luvun ja vuosikymmenen vaihteen tuotannon, ei varsinaisesti innosta tarttumaan näihin elokuviin. Tiedän, että parhaimmillaan Coenit pystyvät melkoisiin suorituksiin, mutta kuinka monta vuotta opiskellessa mahtoi mennä? Se selviää pian.

KONNAJENGI-eteinen
Konnajengin valopilkkuja: maailman turvallisin eteinen tuo mieleen kohtauksen Jack Witikan upeasta elokuvasta Nukkekauppias ja kaunis Lilith (Suomi 1955).

Ilman ihanaa Bruce Campbellia ja nerokasta ”maailman turvallisinta eteistä” Konnajengi olisi selvä yhden tähden tapaus. Kuten Nancy toteaa Victorin kanssa viettämänsä illan päätteeksi: ”It couldn’t possibly have been worst.”

//edit 061014: Pohdittuani asiaa tulin siihen lopputulokseen, etten voi elää itseni kanssa, ellen pudota Konnajengin arvosanaa yhteen tähteen. Tällä mennään.

*****