Joko Night Visionsin tämän kevään ohjelmisto on ollut kauttaaltaan täyttä priimaa, tai sitten olen onnistunut valikoimaan katsottavaksi katalogin parhaat elokuvat. Näin mietin katsellessani Francesca-elokuvaa (Italia/Argentiina 2015), joka päättää oman Night Visions -katselmukseni tämän kevään osalta. Francesca on tyylipuhdas kunnianosoitus giallo-genrelle, joka kukoisti Italiassa 60- ja 70-luvuilla. Tuotannossa on nähty valtavasti vaivaa, jotta elokuva näyttäisi ja kuulostaisi mahdollisimman autenttiselta 60-luvun giallolta. Francesca on jopa ”giallompi” kuin alkuperäiset giallot: se korostaa lajityypin ominaispiirteitä niin parahultaisesti, että elokuva on ikään kuin ylisaturoitunut. Homma vedetään överiksi – mutta voi hitto, kuinka tyylikkäästi se onkaan tehty!

Poliisietsivät Moretti (Luis Emilio Rodriguez) ja Succo (Gustavo Dalessanro) saavat tutkittavakseen joukon raakoja murhia. Rikospaikkoja yhdistää kaksi seikkaa: ruumiiden silmien päälle on asetettu kolikot, ja lähistöltä löytyy viesti, jossa siteerataan Danten Jumalaista näytelmää. Murhat näyttävät liittyvän paikallisen Dante-asiantuntijan Viscontin (kiusallisen paljon Robert de Niroa muistuttava Raul Gederlini) tyttäreen Francescaan, joka on kadonnut jäljettömiin 15 vuotta aikaisemmin. Francesca on lapsuudessaan osoittanut merkkejä jonkinlaisesta psyykkisestä epätasapainoisuudesta, ja vaikuttaa siltä, että hän on nyt aloittanut jonkinlaisen henkilökohtaisen kostoprosessin ja lahtaa kaupungin asukkaita oikein urakalla.

Murhia kuvataan perinteiseen giallo-tyyliin. Kamera ei ole kiinnostunut murhaajan kasvoista, vaan kääntyy jatkuvasti kohti hänen nahkaisia avokkaitaan tai natisevia, punaisia käsineitään. Murhatilanteisiin liittyy lajityypillie ominaiseen tapaan kummallista nauhoitetta toisteleva nukke, jolla uhri ensin säikäytetään perinpohjaisesti. Lopuksi hänet pistetään nippuun teräaseella. Murhakohtauksissa taustalla soi kiivastahtinen, sopivasti progehtava musiikki.

Tähän mennessä lienee käynyt selväksi, että Francescan vahvuus on ennen kaikkea sen tyylissä. Värimäärittely, näyttämöllepano, kuvaus, leikkaus, musiikki, äänisuunnittelu – kaikki tähtäävät samaan tyylilliseen päätepisteeseen. Erityisesti lavastus ja puvustus on toteutettu pieteetillä: 60-luvun Italia on taiottu kameran eteen elävänä ja värikylläisenä. Lopputulos on todella vaikuttava, eikä elokuvaa katsellessa voi kuin harmitella, kuinka aliarvostettu genre giallo on.

Mikä voitetaan tyylissä, hävitään elokuvan juonessa. Giallo-elokuvien loppuratkaisut ovat usein jokseenkin kankeita ja kömpelöitä. Tämä pätee myös Francescaan, jonka loppuratkaisu on toki yllättävä, mutta sitäkin kökömpi. On kenties epäreilua moittia Francescaa tästä – taiten hiottu tarina kun ei yksinkertaisesti kuulu giallojen vaatimusmäärittelyyn. Tällä kertaa loppuratkaisu on kuitenkin kömpelö jopa giallo-mittapuulla.

Oikein harmitti nähdä, kuinka vähän perjantain Francesca-näytöksessä oli katsojia – ehkä parikymmentä? Mikä teitä vaivaa, hyvät ihmiset? Mikä on, kun laadukas neo-giallo ei kelpaa? Elokuvan jälkeen Gloriasta oli vaikea päästä ulos – niin täynnä venuen aula oli Cannibal Holocaustin näytöstä odottelevista ihmisistä. Hetken mietin, pitäisikö katua, että jätin Cannibal Holocaust -lipun hankkimatta – tuskin saan elinaikanani toista tilaisuutta nähdä tätä elokuvaa isolta kankaalta ja vieläpä ohjaaja Ruggero Dedaton läsnä ollessa. Olen lopulta kuitenkin iloinen, että skippasin tämän. Cannibal Holocaust on erinomainen elokuva, mutten oikeastaan koe tarvetta katsoa sitä enää koskaan uudestaan. (Cannibal Holocaustin voi muuten käydä katsomassa vielä tänään Dubrovnikissa klo 22.45. Ruggero on ymmärtääkseni jälleen paikalla.)

Kaikkea ei ehdi eikä jaksa katsoa, etenkin kun käytäntönä on blogata kaikesta mitä katsoo. Night Visionsin ohjelmistossa on muutamia nimekkeitä, jotka jouduin vastentahtoisesti skippaamaan – ja joista ainakin osaan palaan myöhemmin. Kaikkein eniten jäi harmittamaan Ryan Goslingin debyyttiohjaus Lost River, jonka värikylläinen synabeat-traileri toi kivasti mieleen viime vuosien Detroit-elokuvat It Follows ja Only Lovers Left Alive. (Onneksi Lost Riveristä on jo saatavilla kotikatselutallene.) Myös ”romanttinen” kauhukomedia (seksikauhukomedia? kauhuseksikomedia?) Nina Forever täytyy tsekata paremmalla ajalla. Natseja ja riivauskauhua yhdistelevä norjalainen Huset jää korvan taa – toivottavasti VLMedia innostuu tekemään tästäkin DVD:n. Loppuun tunnustus: en ole vieläkään nähnyt The Roomia. Toivottavasti se säilyy Night Visionsin ohjelmistossa myös ensi vuonna.

Night Visions: Back to Basics 2016 päättyy minun osaltani tähän, mutta festivaali itsessään pääsee vasta tänään kunnolla käyntiin. Elokuvat alkavat pyöriä iltapäivällä ja jatkuvat Andorrassa ja Dubrovnikissa sunnuntaiaamupäivään asti. Laitan tähän vielä tähdet Francescalle, sitten vetäydyn viikonlopun viettoon. Muistutuksena: myös Francesca pyöritetään festivaaleilla vielä kerran, klo 16.45 Korjaamon Elokuvasalissa.

Ps. Glorian eteispalvelukäytäntö (josta valitin pari päivää sitten) on viikon aikana muuttunut huomattavasti järkevämpään suuntaan: perjantaina sain ottaa laukun mukanani elokuvasaliin, ja ilmeisesti narikkakin olisi tällä kertaa ollut vakuutettu.

*****

Olen saanut tapahtuman järjestäjältä lehdistölipun tämän tekstin kirjoittamista varten.