Natalia Kills kuuluu ehdottomasti kiinnostavimpiin musiikkilöytöihini viimeisen puolen vuoden ajalta. Killsin ulosannissa on samaa viattomuutta ja herkkyyttä, joka oli läsnä myös ikisuosikkieni The Marvelettesin ja Martha Reevesin musiikissa. Hänen tuotantoaan vääristää kuitenkin omituinen 2010-lukulainen perverssiys: siinä missä Motown-tytöt itkivät sydänsurujaan ja toivoivat kirjettä kaukomaille komennetulta sulholta, Killsin biisien lyriikoissa tapetaan poikaystäviä ja juodaan Kool-Aidia. Niin muovista, niin aitoa, niin tätä päivää. Rakastan.
Vuonna 2011 julkaistu Free käsittelee rahaa, ostamista ja identiteettiä. Tytöllä, josta lyriikka kertoo, on ongelmia saada tilillä olevat rahat riittämään. Silti ostaa vaan täytyy: ”Window shopping’s overrated, if I see it I’m gonna take it / Gotta stretch that dollar bill, stretch that dollar”. Myös musiikkivideossa raha on varsin keskeisessä roolissa.
Sekä videon kuvaraita että biisin lyriikat välittävät samanaikaisesti kahta ainakin näennäisesti keskenään ristiriitaista viestiä: Toisaalta raha ja kuluttaminen nähdään kuin kahleena, josta voidaan vapautua (”I’m free, I just spent all my money”). Toisaalta konsumeristista himoa kuvataan häpeilemättä ja vähäsen glorifioidenkin (”I can hear my name / Callin’ from stilettos on display”). Raha on kuin huumetta, niin hyvässä kuin pahassa.
Katse ja olemassaolo
Jean Paul-Sartre oli sitä mieltä, että olemassaolomme on inherentisti sidottu abstraktin Toisen katseen läsnäoloon. (Tai jotain sinnepäin. Oleellista ei nyt ole Sartren oikeaoppinen siteeraaminen.) Identiteettimme ja olemassaolomme nojaa siis lähtökohtaisesti Toisen katseeseen – ilman Toista emme oikeastaan ole edes olemassa, emme ainakaan tietoisina yksilöinä. Freessä katseen roolia korostetaan erityisesti tuomalla kameran eteen toinen kamera ja tekemällä neljäs seinä näkyväksi.
Videossa välkkyvistä iskulauseista jännin on loppupuolella vilahtava ”You are what you wear”. Tämä on kuin suoraan Sartrelta: Ihminen on olemassa toiselle ihmiselle pitkälti ulkoisen olemuksensa kautta. Persoona hahmottuu muille nimenomaan pinnallisten asioiden myötä – voisipa jopa sanoa, että persoona ei muuta olekaan kuin ulkoisia asioita.
Toinen kiinnostava, kuvaraidalla vilahteleva iskulause on ”You are free”. Tätä voisi tulkita lisäämällä lauseeseen pienen hännän: You are free to wear anything you like. Ja koska ”you are what you wear”, voidaan tästä tehdä se johtopäätös, että you are free to be anything you like. Tällaista merkitystä tukevat videon sukupuoleen liittyvät viittaukset. Monien videolla esiintyvien hahmojen sukupuoli tuntuu olevan vähintäänkin häilyvä. Taustalla häämöttää Judith Butlerin ajatus sukupuolesta kulttuurisena performanssina.
Raha tappaa
En kuitenkaan osaa nähdä asiaa aivan näin yksinkertaisena. ”You are free” ja ”you are what you wear” voidaan nähdä myös toistensa vastakohtina: you are what you wear (when you are not free), tai: you are free (when you are not what you wear). Raha, materia, ulkoiset piirteet ovat kaikki rajoittavia, kankeita elementtejä, jotka kahlitsevat ihmisen oman, todellisen itsen ja estävät häntä olemasta vapaa.
Tällaista tulkintaa tukevat erityisesti vaatteisiin ja rahaan liittyvät, negatiiviset visuaaliset vihjeet. Materiaan liittyy väkivallan, pakon ja kontrollin merkityksiä.
Kaikkein kiinnostavin materian negatiivisuuteen viittaava elementti on kuitenkin musta kumikäsi Natalian kaulalla.
Irtokäsi tuo erehdyttävästi mieleen Lady Gagan Applause-videon (2013)…
Gaga vie homman pidemmälle: siinä missä Nataliaa on videossa näpelöimässä vain yksi kasvoton käsi, löytyy anonyymejä tassuja Gagan ruholta kerrassaan neljä. (Jalkovälin asiasta on vaikea saada selvää kuvaa, mutta kaipa sekin on käsi.) Nuo irtokädet ovat aina vähän pelottavia. Etenkin Gagan kaulalla oleva käsi näyttää selvästi kuristavan häntä – aivan kuin anonyymit kädet edustaisivat jonkinlaista näkymätöntä, tiedostamatonta kontrollia.
Natalia onneksi pääsee olkapäällään kuikuilevasta kädestä eroon. Loppupuolella videon tyypit päättävät vihdoin olla vapaita: linnunluinen nuori mies riisuu paitansa ja vähän housujaankin, Natalia itse taas heittää nurkkaan pitkät hansikkaansa ja kaulallaan roikkuvan mustan irtokäden. Nahkaiset rintaliivitkin näyttävät olevan lähtemäisillään.
Kiinnostava juttu on myös tulielementtiin liittyvät otokset. Tuli nappaa kiinni kahteen asiaan: Natalian tötterömäiseen nutturaan – jota voi pitää suorastaan hänen tavaramerkkinään, siis osana hänen lavapersoonaansa – ja setelipinkkaan. Ja mitä rahapinon palaminen ilmaisisi, ellei rahan ja materian vallasta vapautumista? Tuli tekee erosta vielä totaalisemman kuin riisuutuminen: aineelliset elementit eivät ainoastaan lennä sivuun, vaan tuhotuvat. (En jaksa edes ajatella, millaisiin tulkintoihin päästäisiin, jos videon palamiseen ja hukkumiseen liittyvistä elementeistä haettaisiin yhtymäköhtia esoterisiin käsityksiin tuli- ja vesikokeista. Se tuntuu kaukaa haetulta jopa minusta.)
Ja pointti oli?
Ihmisen persoonan subjektiivisen kokemuksen suhteen Sartre on tavallaan oikeassa: persoonallinen minämme on vahvasti sidottu muiden ihmisten todelliseen tai oletettuun, itse konstruoimaamme katseeseen. Mutta eihän tässä vielä kaikki. Miksi olettaisimme, että ihminen koostuu pelkästä rahanarvoisesta pintakuorestaan? Kun rahalla ostetut vaatteet ja muu härpäke on kuorittu, jotain jää edelleen jäljelle. Silloin ollaan sanan varsinaisessa merkityksessä free.
(Niille, jotka tykkäsivät biisistä, kerrottakoon, että videosta on olemassa ainakin kaksi muutakin versiota – toinen mustavalkoinen, toinen värillinen ja hiukan pidempi. Näistä versioista will.i.am on jätetty pois sekä kuva- että ääniraidalta. Vaihtoehtoiset versiot eivät kuitenkaan mielestäni ole läheskään niin kiinnostavia kuin tämä alkuperäinen, joten ei niistä tällä erää enempää.)
Näihin kuviin, näihin tunnelmiin. Vetäydyn tämän tekstin myötä määrittelemättömän mittaiselle joululomalle (koska sekä minulla että teillä on toivottavasti nyt loppuvuodesta parempaa tekemistä kuin istua tietokoneen äärellä). Palataan asiaan taas ensi vuonna.
Staattista talvipäivänseisausta, rauhallista joulua ja valoisaa vuotta 2015!
Taikalyhty – Elokuvablogi 
Kuten olen aiemmin maininnut, pidän tosiaan pop-musiikkia varsin mielenkiintoisena aiheena, joten olin kohtalaisen innoissani tästä, etenkin kun katsoin videon ennen tekstin lukemista ja huomasin kiinnittäneeni huomiota lähestulkoon täysin samoihin asioihin, kuin mitä olet eritellyt. En ole aivan varma, mitä kappaleen ja videon ”sanomasta” pitäisi ajatella, tai mitä tekijät ovat hakeneet, mutta etenkin noiden valkoisella pohjalla olevien tekstien kanssa (ja varmasti oman ideologisen suodattimen läpi menneenä, heh) kokonaiskuva menee enemmän kulutuskriittisen puolelle, aika raadollisellakin tavalla.
Katsoessa nousi esiin joitakin muitakin ajatuksia, joita en saa enää nyt päähäni, palannen aiheeseen myöhemmin, jos muistan.
TykkääTykkää
Se on usein kovin paradoksaalista, kun maailmanluokan tähti esittää kulutuskriittistä sanomaa upeissa puitteissa ja vaatteissa… Niin tässäkin tapauksessa. En usko, että ainakaan tämän videon tekijöillä olisi ollut mielessään misään selkeää ”sanomaa”. Luulen, että kasaan on vain läimitty sekaisin kaikenlaisia ”siistejä” elementtejä ja sitten ravistettu, ja me analyyttiset voimme sitten ihmetellä ja muodostaa tulkintojamme. Vai aliarvioinko musavideoiden tekijöitä…? – Ehkä siinä on taiteen ja populaarikulttuurin ero (tai yksi niistä monista): taiteilijan pitäisi ainakin periaatteessa pystyä aina perustelemaan kaikki ratkaisunsa, pop-artisteilta sitä ei vaadita. Ei Natalialta kukaan kysy, että mitä haluat ilmaista tuolla nutturalla tai että miksi sulla on kumikäsi niskassa.
Tsekkaa ihmeessä nuo vaihtoehtoisetkin versiot, jos kiinnostaa. Tossa värillisessä versiossa on loppupuolella joitain metkoja juttuja (mutta ei niin metkoja, että olisin ottanut niitä tähän tekstiin mukaan). Lisäksi musta on hauskaa, että siitä on julkaistu 3D-versio (joka löytyy kyllä Youtubesta sekin). Vanhemmillani on 3D-televisio, ja ehkä jouluna kotopuolessa käymään mennessäni tsekkaan, miltä Natalia näyttää 3D:nä.
TykkääTykkää